Marraskuun vieraskynä

·

·

Tervetuloa suunnistamaan Salpausselälle!

Tulevana vuonna neljättä kertaa Päijät-Hämeessä järjestettävä Fin5-suunnistusviikko kokoaa seudulle tuhansia luonnon ja liikunnan ystäviä. Lahden, Hollolan ja Orimattilan isännöimissä tapahtumissa suunnistajat pääsevät kokemaan kappaleen geologisesti erityisen arvokasta luontoa.

Lahdessa ja Hollolassa Fin5-suunnistustapahtuma kilpaillaan Salpausselän ainutlaatuisessa veden muovaamassa maastossa. Mannerjäätikön sulamisvesien kerrostamat Salpausselät ovat Suomen kansainvälisesti tunnetuinta geologista luonnonperintöä. Salpausselkä Geopark on ehdolla UNESCO Global Geopark -kohteeksi. Parhaassa tapauksessa Fin5-tapahtuma on ensimmäinen suurempi suunnistuskisa suomalaisessa UNESCO Global Geoparkissa.

Ehkä näkyvin ja tunnetuin Salpausselkä Geoparkin alueen kohteista on Lahden urheilukeskuksen alue, joka on kokonaisuudessaan jääkauden muovaama. Esimerkiksi hyppyrimäen monttu on syvä suppakuoppa, jota on vain hiukan muokattu myöhemmin. Lahden länsipuolella, Hollolan Sairakkalassa, sijaitsee puolestaan maailman kenties supparikkain alue, joka tarjoaa rastiviikon osallistujille sopivasti haasteita.

Luonto ja sen kunnioittaminen ovat Euroopan Ympäristöpääkaupunkivuotta viettävälle Lahdelle ja seudun kunnille sydämen asioita. Lahden seudun tavoitteena on olla vastuullisen ja kestävän urheilu-, liikunta- ja hyvinvointimatkailun maakunta, jossa matkailijat ja kaupunkilaiset voivat nauttia puhtaasta ja monimuotoisesta luonnosta siten, että sen ainutlaatuisuus säilyy myös jälkipolville.

Lahti on suunnannäyttäjä ilmastotyössä sekä kestävien ja älykkäiden liikenneratkaisujen kehittämisessä. Lahti on hyvien raide- ja tieyhteyksien päässä kaikkialta Suomesta, eikä Lahdessa ja naapurikunnissa liikkumiseen tarvitse välttämättä omaa autoa. Kaupungin sisällä etäisyydet ovat lyhyitä ja ne taittuvat kävellen, kaupunkipyörillä tai sähköpotkulaudoilla. Naapurikuntiin pääsee näppärästi vähäpäästöisillä takseilla tai julkista liikennettä hyödyntäen.

Majoitustakaan ei tarvitse hakea kaukaa, sillä Lahden seudulla on yli 1000 vuodepaikkaa ja sopivia vaihtoehtoja urheiluopistoista ja ympäristösertifioiduista hotelleista lasikattoisiin järvenrantahuviloihin – ja kaikkea siltä väliltä.

Jos suunnistusviikkoa ennen tai sen jälkeen jää aikaa matkailuun, Lahden seutu tarjoaa oivallisia ja valmiiksi matkailijoita varten mietittyjä lähiruokamakureittejä, joita pitkin voi edetä esimerkiksi Lahden matkakeskuksesta matkustajasatamaan, satamasta veneellä Vääksyn kanavalle tai vaikka Heinolaan asti. Makureittien varrella on sopivin välimatkoin viihdyttäviä vierailukohteita, uimarantoja ja ruokailupaikkoja. Reitit antavat ideoita ja tärppejä lähimatkailuun ja leppoisien lomapäivien viettoon vaikkapa pyöräillen. Voit tutustua niihin tarkemmin osoitteessa: visitlahti.fi

Sydämellisesti tervetuloa Salpausselälle!

 

Raija Forsman
Toimitusjohtaja
Lahti Region Oy


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *