Tuoreen seuralaisen kokemuksia vuoden 1985 Fin5 osakilpailuista
Fin5 1985 oli rastiviikkohistorian toinen rastiviikko. Aloitus oli tehty Kauhajoella, Pohjanmaalla, ja se keräsi mukavasti yli 4000 kilpailijaa. Fin5 oli luotu jatkumoksi Suunnistusliiton juhlakisojen eli ns. S-kisojen seuraajaksi ja odotukset olivat korkealla rastiviikon kasvulle isoveljen, Ruotsin O-Ringenin perässä ja niinpä lähdettiin vuotta 1985 suunnittelemaan 6000 osanottajan mukaan. Mutta odotuksissa tultiin pettymään pahasti. Seurayhtymään kuului 4 seuraa, järjestämisjärjestyksessä NaTe,HeIs, LS-37 ja RaVa.
Olin tullut Lahteen opiskeluita päättämään lopputyön merkeissä syksyllä 1982. Lopputyö muuttui aikanaan työpaikaksi ja niinpä Antero Vauhkonen houkutteli minut seuraan 1985 alusta. Alku olikin räväkkä, melkein hyppy syvään päähän, sillä Risto Anjala puhutti minut tiistaisaunalla suoraan Fin5 kahden osakilpailun kilpailujohtajaksi. Löylyjen heikentämänä en varmaan osannut artikuloida oikein sanaa ei. Pitihän se kortti sitten kääntää. Juuri ketään en seurasta tuntenut, mutta kevät 1985 muutti tilannetta kovasti.
Istuin siis tammikuussa parin päivän kuluttua tiistaisaunasta vauhdikkaasti liikkuvaan järjestelyjunaan tai käytännössä Riihelän Paulin mersun nahkapenkille matkalle järjestelytoimikunnan kokoukseen Orimattilaan. Suunnistusviikon kilpailulliset isot linjat oli Risto jo vetänyt kauniisti järjestykseen, minulle jäisi seuran oman osan, kahden kilpailupäivän käytännön toteutus.
Vuonna 1985 oli moni asia kovasti toisessa asennossa kuin tänään. Rakentamisessa käytettiin paljon lautatavaraa, jonka riittävyyttä pelkäsinkin. Kevään aikana kävin kerjäämässä lähes jokaisesta lautatapulista, jonka Lahden ja Heinolla välillä näin, lautoja kisan tarpeisiin. Materiaalia kertyikin sitten niin paljon, että osa jäi käyttämättä ja vielä seuraavan vuoden Lahti Suunnistuksen kilpailukeskukseen jätettiin melkoiset puukasat isännän saunapuiksi. Käytössä oli pihtileimaus, väliajat hoidettiin radiopuhelimilla kun kännyköitä ei yleisesti edes ollut. Leirikeskuksissa käytettiin vielä telttamajoitusta. Suurena juttuna oli tulospalvelu, jossa oli käytössä Suunnistusliiton sopimuksella tietokoneet. Toki ensin piti kirjata kohdistetuista aikaliuskoista ajat ja naputella tietokoneelle, jonka jälkeen tulostettiin tulokset sarjoittain paperille ja vietiin tulostaululle. Jossain vaiheessa arvioitiin, että 1985 rastiviikolla oli käytössä kolme kertaa silloisen Orimattilan kaupungin tietoliikennekapasiteetti. Niin tai näin, tietokoneita varten oli kaksi rekkaa maalialueella .
Kilpailuorganisaation henkilörunko oli vahva ja kouliintuneiden henkilöiden käsissä. Sellaisista asioista ei tarvinnut suuremmin murehtia. Mutta ensimmäinen oppi, jonka mentori – Ristolta sain, oli varasuunnitelman teko. Kultainen neuvo.
Meillä lahtelaisilla järjestäjillä oli melkoinen tuuri kun Myllyojan kilpailukeskuksen poikki kulki Heinolan kaupungin viemäri- sekä juomavesiputki. Niinpä sitä sitten rakennettiin kilpailukeskukseen huuhteluvessa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Siitä tuli melkein täydellinen, kunnes minulle paljastui kisapäivän aikana, että pikkupojillekin saattaa tulla pissahätä. Äkkiä se korokekin pisuaariin sitten syntyi, lautojahan oli.
Kilpailujen ehkä ”mykistävin” hetki koettiin, kun huomattiin, että kuuluttajille tärkeä tiedon lähde väliaikarastin radiopuhelin meni mykäksi. Olin kuuluttamossa hoitamassa asiaa ja määräsin väliaikapisteen lähellä olevan ensiavun radiopuhelimen vietäväksi väliaikapisteelle. Hommassa meni tovi, sillä väliaikapiste sijaitsi melkoisen mäen päällä. Kyselin radiopuhelimella välillä missä mennään kuljetuksen kanssa. Kaveri vastaa huohottaen ja hengästyneenä radiopuhelimeen jotenkin näin: ” mä olen läääh kohta tuon huuh helvetin korkean lääh mäen päällä…” Jostain oikusta löin oman radiopuhelimen kenttäkuulutuksen mikkiin ja koko lähetys metsästä meni suoraan kenttäkuulutuksen kautta kisakeskukseen. Harvoin näkee, että 3000 ihmisen liike pysähtyy ja rastikansa alkaa kuuntelemaan kovin tarkasti. Nyt tuli liveä!
Niin kuin kaikissa järjestelyissä aina sattuu jotain pientä, joka jälkikäteen hymyilyttää. Rakennusvaiheessa kiinnitettiin isohkoa melko raskasta 6×6 sääsuojaa paikalleen. Kehotin rakentajia kiinnittämään teltan huolella, koska ollaan alavalla paikalla järven lähettyvillä, paikassa jossa aina tuulee. Kuinka ollakaan, jossain vaiheessa tuli tuulenpuuska, joka heitti koko kiinnitetyn raskaan teltan 100 m päähän läheiselle perunamaalle. Sen jälkeen teltta sitten kiinnitettiin uudestaan, pitävästi. Tuulenpuuskan voimaa ei voi koskaan aliarvioida.
Fin5 eteni kilpailullisesti suuremmitta kommelluksitta läpi. Päijät-Hämäläisten maastojen taitajiksi osoittautuivat tutut varsinais- suomalaiset Pekka Nikulainen ja Liisa Veijalainen. Heti kun Lahden Suunnistajien kahden kilpailupäivän osuus oli ohi Hämäläisen Jorma (RaVa) kävi tuulispäänä porukoineen hakemassa siirrettävän materiaalin ja saatoin osaltani huokaista. Seuraavana yönä nukuinkin lähemmäs 12 tuntia univelkoja pois. Sitten oli edessä loppujen tavaroiden purkaminen.
Suunnistusviikon arvioitua vähemmästä osanottajamäärästä johtuen seuralle jäi ylimääräisiä painettuja kahvi-, ruoka- parkkilippuja niin paljon, että niitä riitti vielä seuraavat 25- 30 vuotta Lahti- Suunnistuksiin käytettäväksi.
Tauno Haapasaari
JK: 1985 kilpailukartta oli osa suurempaa kartoitusprojektia Suomen Suunnistusliiton kanssa. Kilpailukartat painettiin Fin5 tekstityksellä, seuraavan vuoden Lahti- Suunnistuksen karttaan tuli omat tekstinsä ja vielä erikseen iso kartta, johon tuli Suomen Suunnistusliiton tekstit. Viimeksi mainittuun karttaan painautui eräs erikoisuus, joka näkyy viereisen kuvan kartan palasessa. Karttaharvinaisuus sekin.
Vastaa